Käväisin aamulla hammaslääkärissä. Meinasi olla ehkä hieman hilkulla, että ehdinkö paikalle ajoissa. Heräsin kyllä tarpeeksi aikaisin ja näin, mutta tietenkin piti jäädä lueskelemaan Jatkoaikaa niin kauan, että lopulta sai sitten kävellä aika helvetin rivakasti, ottaen puolittaisia juoksuaskelia, että ehti paikalle. Kyllähän minä sitten sinne ehdin, ehkäpä minuutin pari sovittua aikaa myöhemmin. Onneksi kuitenkin noissa julkisissa palveluissa aina kestää, eikä sisään oteta juurikin kyseisellä kellonlyömällä, vaan minua tultiin huutelemaan vasta hetken päästä. Sehän olisikin ollut kiva missata tuo aika, kun sen hommasin joskus kesän lopulla ja näin ollen seuraava aika olisikin ollut taas joskus kuuden kuukauden päässä.

Osoittelin lääkärille (aina krapulan aikana) kipuilevaa hammastani, että tässä taitaa olla reikä. Lääkäri sitten tutki tuota kohtaa perusteellisesti, mutta totesi lopulta, että ei sieltä mitään reikää löytynyt. Yksi pieni reikä kyllä löytyi ja paikattiin, mutta se oli ylähampaassa ja tuo kipu tulee aina jostain alahampaasta. Kuulemma tuo vihlominen on kyseisen kohdan ikeneen liittyvää... Tiedä sitten, tuntuu jotenkin oudolta, että ikenestä olisi kyse, kun siihen hampaaseen sattuu aina purressa (silloin kun se on sillä päällä, että siihen sattuu). Mutta kaippa sitten niin. Ja tämähän siis merkitsee sitä, että saan nyt kärsiä jatkossakin noista kivuista. Onko tämä kehoni yritys kertoa minulle, että ei pitäisi juoda sitä alkoholia?

En ole saanut soittaa sähkökitaraa noin kuukauteen. Viikko ennen joulua ryhdyin vaihtelemaan kieliä, tarkoituksenani nauhoitella uusia kappaleita tämän vaihto-operaation jälkeen. Vaihdon aikana kuitenkin kävi niin kivasti, että erästä kieltä ei enää saanutkaan lukittua takaisin tallaan kiinni. Tämän lukitusosasta katosivat jengat, josta johtuen kiristysruuvi alkoi vain pyörimään paikallaan. Syksymmällä käytin kitaraani Unisoundissa huollossa ja silloin huoltajatyyppi totesi jotain tuon suuntaisesta ongelmasta. Koska sain kuitenkin kitarani toimintakuntoisena takaisin, kielet vaihdettuna, niin en ajatellut asiaa sen enempää. Nyt ensimmäistä kertaa niitä kieliä vaihtaessa sitten paljastui, että mistä oli kyse.

Kävin kyselemässä asiasta Unisoundista, mutta loppujen lopuksi totesivat, että eivät voi auttaa. Nyt sitten olen menossa huomenna käymään Seinäjoella Top Soundissa, jossa pitäisi olla semmoinen mies, joka osaa asialle jotain tehdä. Ainakin puhelimessa hänen kanssaan jutellessa on vaikuttanut siltä, että voin jopa saada kitarani kuntoon tuolla käydessä. Jacksonini kun on sen verran vanha (elokuussa tulee täyteen 10v sen ostosta), että sen Floyd Rose eroaa nykyisten Jacksoneiden vastaavista ja näin ollen osat siihen ovat vähän harvinaisempaa herkkua.

Meinasin käydä kääntymässä Top Soundissa jo viime lauantaina. Simo oli lupautunut käymään kanssani Seinäjoella hänen autollaan. Lauantai-aamuna raahauduin Simon kämpän pihaan. Hinkatessaan jäitä pois autonsa ikkunoista, tuli Simo huomauttaneeksi, että kannattaisi ehkä vielä varmistaa, että tämä kitarateknikko on siellä paikalla. Noh, minä soitin Top Soundiin ja paljastui, että tällä miehellä on vapaapäivä ja muutenkaan ei niitä huoltoja oikein lauantaisin suoritella. Ihan kiva juttu, että Simo huomasi tuosta mainita. Olisi voinut vähän ehkä syödä miestä, jos olisimme ajaneet Seinäjoelle asti ja sitten paljastuu, että reissu oli ihan turha.

Seinäjoki-reissun sijaan kävimme sitten pyörimässä vain Vaasan keskustassa. Ostin muutamat levyt ja Metal Mania Aliaksen. En sitten tiedä, että kuinka saan kolme aihealueesta tietävää ja Alias-myönteistä ihmistä tänne paikalle... Tätä kirjoittaessa itseasiassa välähti, että sehän on bändi-iltamaan sopivaa ohjelmaa. Riffteraan kun tuli pestattua takaisin toiseksi kitaristiksi Mikko, niin meillähän olisi juurikin tuo neljän hengen minimiporukka kasassa.

Eilen sain aikaiseksi uuden kappaleen. Luomisprosessi tapahtui varsin nopeasti. Kuuntelin viime vuonna tekemääni Liskorock-työnimen saanutta kappaletta ja pohdiskelin, että tuossa on kyllä varsin hyvä säkeistö, mutta muuten biisi on jotenkin laimea. Selailin sitten muita valmiita kappaleitani ja poimin kiinnostavimmat osat kappaleesta nimeltä Norja, jonka olen tehnyt varmaankin jo joskus 2004 - 2005 paikkeilla. Näiden kappaleiden kohokohtien yhdistelmästä tuli mestariteos nimeltä Norjalainen Lisko. Vähän vielä pientä hiomista, niin johan kelpaa. Pitää harrastella kyllä enemmänkin tätä leikkaa ja liimaa -työskentelyä noiden vanhojen biisinrunkojen kanssa. Yksittäiset varsin hyvät jutut yhdistelmällä saadaan aikaiseksi varsin hyviä kokonaisuuksia, eivätkä biisit elä vain yhden koukun varassa ja näin ollen jää käyttämättä.

Ja näinpä on vierähtänyt runsaasti aikaa. Nyt kirjoitustauko on ollut osittain ihan tarkoituksellinenkin. Päätin jossain vaiheessa, että en kirjoittele uutta merkintää ennen kuin olen saanut opinnäytetyöni tehtyä. Joku voisi ihmetellä, että miksi näin. Vastausta en osaa oikein tarjota. Tuo nyt oli vaan taas tuollainen perus päähänpistoni, joka muotoutuu pakkomielteeksi. Työn loppuunsaattaminen otti kuitenkin aikansa ja halusin kirjoitella vasta sitten, kun voin mainita, että työ on tullut vihdoin tehdyksi.

Keskiviikkona kävin hakemassa tutkintotodistuksen koululta. Työ siis lopulta valmistui ja kaikki muutkin tuohon hommaan liittyneet asiat tuli hoidetuksi. Mukaan lukien esitys. Enpä taida olla ainut, jota ei ajatus noin 20 minuutin esityksestä oikein valtaisasti innostanut ja enpä myöskään taida olla ainut, jolla se meni lopulta odotuksiin nähden varsin kivuttomasti. Esitystä edeltävänä iltana olin saanut suunnitelmat valmiiksi ja mutissut ne itsekseni läpi pariin otteeseen varsin takertelevasti. Itse esitystilanteessa homma sujui kuitenkin varsin helpon oloisesti. Toivoin esityksen ajankohdan olevan sellainen, että paikalle ei montaa katsojaa vaivautuisi. Onnetar päätti kerrankin hymyillä minulle ja näinhän siinä kävi: Seminaariani seuraamaan jaksoi raahautua kokonainen yksi katsoja. Paikalla oli lisäksi kolme opponenttia ja ohjaaja, joten esitelmöin yhteensä viidelle hengelle. Kokonaisuutena siis great success, kuten Borat sanoisi.

Koulutouhut tulivat päätökseensä ja nyt niistä ei tarvitse enää stressata. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen; kyllä minä löydän aiheita stressiin tästä huolimatta ihan tarpeeksi. Vaikka en nyt edelleenkään tunne saavuttaneeni oikein mitään elämässäni, niin onpahan edes yksi meriitti osoituksena siitä, että joskus olen saanut jotain aikaiseksi.

Huomenna onkin sitten jo jouluaatto. Ei tässä kauhean jouluiset fiilikset kyllä ole. Toisaalta en sitten tiedä, että minä vuonna on mahtanut semmoiset edellisen kerran edes olla. Myös keli on hyvin jouluinen: Pihalla näkyy muutamat nokareet lunta ja muuten maa on paljaana tai vetisen jäämössön peitossa. Jos oikein muistan, niin viime jouluna oli toinen ääripää, eli kovat pakkaset. Eipä sillä, että asialla olisi mitään merkitystä minulle. Ikkunastahan näkyy kuitenkin vain mustaa, kun valoisa aika on lyhyimmillään.

Edeltävään päivitykseen viitaten: Steel Pantherin Balls Out ilmestyi ja hyvin on kolissut. Gold Digging Whore, Just Like Tiger Woods ja Tomorrow Night ovat toistaiseksi saaneet osakseen eniten toistoja soittolistallani. Levyn lisäksi menin hankkimaan liput maaliskuussa tapahtuvalle Steel Pantherin Nosturi-keikalle. Eivät olleet edes pahan hintaiset ja kyseessä on kuitenkin yksi ehdoton suosikkini, varsinkin edelleen keikkailevista bändeistä. Toki hintaa keikalle tulee lippujen lisäksi ihan tarpeeksi, kun pitää jotenkin päästä sinne kulkemaan ja mahdollisesti majoittautua ja kaikkea muuta kivaa. Mutta kyllähän sitä Steel Pantherin eteen on valmis tekemään mitä vain... Mistäs minä hommaan seepratrikoot keikkaan mennessä?

Taannoisissa tupareissa eräs henkilö ilmaisi kiinnostuksensa tulla soittelemaan bassoa minun, Jonin ja Simon orkesteriin. Olisihan tuo varsin jees, että saisi biiseihin vähän lisää jämäkkyyttä. Basson mukaantulo lisäisi myös soitettavien biisien valikoimaa, kun ei tarvitsisi vältellä sellaisia, joissa basso on isossa roolissa. Ja lupailihan se samainen henkilö hoitavansa myös mahdollisesti huutolauluja. Saas nyt sitten vain nähdä, että mikä on miehen kiinnostus, kun tällä ei ole alkoholia vaikuttamassa ajatusten kulkuun. Ei olisi ensimmäinen, eikä viimeinen, kännissä saatu loistava bändi-idea, joka sitten myöhemmin selvänä ei tunnukkaan enää niin välttämättömältä toteuttaa.

Tuo treenikämppäprojektimme, jonka nimeksi ristin Brutal Kill (johtuen Facebookissa olevasta ryhmästämme nimeltä "BK", eli bändikämppä... Ja en sitten tiedä, että olinko tästä nimiasiasta täällä blogissa aiemmin maininnut, mutta tuleepahan nyt mainittua, että selkeyttää jatkossa mistä bänditouhusta on kyse... Tulipa paljon tekstiä sulkeiden sisään), käväisi treeneissä muutama viikko sitten. Kyseessä oli ensimmäinen treenikerta sitten kesän. Soittolistaan oli lisätty toivostani Metallican Damage Inc. Joni ja Simo eivät Metallicaa ole kuunnelleet oikein koskaan ja tästä johtuen he eivät ehkä olleet alussa kauhean innostuneita biisistä. Treenien edetessä he kuitenkin selvästi tykästyivät sen soittamiseen.

Minullehan Master Of Puppets on ehkä tärkein albumi ikinä ja Damage Inciäkin olen aikanaan soittanut jo joskus 2003 aikoihin, hienolla projektikokoonpanollani nimeltä Krapularyyppy ITD. Ehkä siinä soolossa osuu nykyään pari nuottia enemmän oikeaan kohtaan, mutta eihän se tiluttamiseni varmasti kovin upeaa kuultavaa ole. Toistaalta tuota oman sooloilun laatua epäröidessä voi aina miettiä Slayerin sooloja ja saada fiiliksen, että ihan hyvinhän minä vedän.

Kokeilin eilen paria uutta vatsatreeni-liikettä ja tänään onkin tuntunut siltä, että vatsaa on treenattu. Tai lähinnä toinen puoli vatsasta on kivulla siitä muistutellut. Hyvä jos edes siihen toiseen puoleen treeni tehoaa. Saan aikaan erittäin seksikkään 3-päkin.

Eilen Vaasaan palatessani löysin ovensuusta kirjeen, jossa ilmoitettiin sen tilaamani kortin olevan nyt haettavissa Laihialta. Kiva homma muuten, mutta tuo kirje on tullut joko torstaina tai perjantaina ja minä tosiaan lähdin torstaina Laihialle. Eli vähän nyt meni taas ajoitus pieleen, kun ei jaksaisi millään lähteä parina seuraavana viikonloppuna siellä Laihialla käymään. Plaah.

Eilen illalla, tai eiköhän se puoli yksitoista jo yön puolelle lasketa, vääntäydyin pihalle katselemaan taivasta. Kyseisenä ajankohtana oli nimittäin kerrottu tapahtuvan meteoripurkaus, eli siis luvassa oli runsaasti tähdenlentoja. Kyllä minä niitä sitten 8 tai 9 kappaletta bongasinkin, ennen kuin taivas alkoi peittyä pilviverhon taakse ja niska alkoi oireilla pään vammaisesta asennosta johtuen. Toivoin 8 tai 9 kertaa, että minulla olisi elämä. Laihialla edelleen visiitillä ollessa tuo bongailu taisi olla vähän helpompaa kuin Vaasassa olisi ollut, johtuen hieman vähäisemmästä valosaasteesta.

Olen fiilistellyt viime päivinä paljon Red Hot Chili Pepperssiä. Bändiin en ole aiemmin oikein koskaan "reagoinut". Eli siis ainahan se on jossain soinut, mutta enpä ole siihen mitenkään perehtynyt. Joskus pari viikkoa sitten tuli kaivettua Youtubesta Under The Bridge, kun muistelin katselleeni sen musiikkivideota joskus kakarana. Kuuntelun jälkeen pitikin sitten ruveta opettelemaan sen introa kitaralla. Nyt sitten pikkuhiljaa on tullut aina kuunneltua jotain bändin tuotoksia ajatuksen kanssa ja olen havainnut, että onhan ne tosiaan aika kovia. Mukavasti groovaavaa funkkia (Give It Away), erittäin hyviä melodioita (Othersiden kertosäe) ja niin edelleen. Pitänee lisätä ostoslistalle ainakin alkuun tuo Blood Sugar Sex Magik.

Ostoslistalla on myös Steel Pantherin uusi albumi Balls Out, joka ilmestyy kolmen viikon päästä. Johan sitä on odotettukin. Feel The Steel on ehdottomasti yksi 2000-luvun parhaista levyistä ja ylivoimaisesti soitetuin levy minun kämpässäni / mp3-soittimessani parin viime vuoden aikana. Feel The Steel on tarjonnut paljon iloa myös huumorimielessä ja sitä tekee Balls Out jo pelkästään kappalelistallaan. Biisien nimet kuten "It Won't Suck Itself", "I Like Drugs", "Let Me Cum In" ja "Handicapped Slut" lupaavat todellista taidetta. Vuoden albumin palkinto voidaan jo luovuttaa.

Balls Outin ensimmäinen sinkkubiisi If You Really, Really Love Me lupailee tason olevan ennallaan. Eipä tuo mikään suosikkini Steel Pantherin tuotannosta ole, mutta onhan siinä taas kunnon mahtikasarikertsi ja jostain syystä sanat jäävät ainakin perusrakenteeltaan aika helposti päähän... Ja eräs tärkeä mainitsemisen arvoinen seikka on se, että olen tieteellisissä tutkimuksissani havainnut, jotta sitä on aika vaikea laulaa. If you really really really really love me. Tuota kun yrittää laulella yhtä nopeasti kuin biisissä, niin reallyreallyreallyt meinaavat muuttua viliviliviliksi... Että niin.

Käytin muuten sähkökitaraani huollossa tuossa kuukausi takaperin. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näin tein, sitten sen 2002 tai 2003 vuoden, kun tuon hankin. Kyllä voi sanoa, että 50 euroa meni hyvään käyttöön. Kuten huollon suorittanut tyyppikin totesi, niin Jacksonin kaula oli mutkalla kuin jousipyssyn varsi. Huollon ansiosta kielet laskivat huomattavasti alemmas helpottaen soittoa ja noh, muutenkin soitettavuus parani paljon. Seuraavan huollon voisi tehdä ehkä jopa jo ensi vuoden puolella, eikä odottaa sinne 2020 vuoteen asti.

Pitääpä kehua Big Brotheria. Olen tainnut tännekkin kirjoittaa joskus siitä, että formaatti on mitä mahtavin, mutta Suomessa se on tunaroitu parhaansa mukaan (toki olen sitä silti katsonut). Nytpä onkin sitten ollut varsin mukavaa, kun ohjelman johtoon on tänä vuonna saatu vihdoinkin henkilö, joka osaa asiansa. Viime ja edelliskausilla suuresti häirinneistä asioista erittäin moni on mennyt parempaan suuntaan. Ärsyttäviä asukkaita ohjelmassa toki riittää, mutta nyt tuotannollisista seikoista ärsyttää lähinnä enää talk show -lähetysten tietyt piirteet. Ja asukkaiden ärsyttävyyshän on aikalailla se tuon ohjelman suola. Sitten on kivaa, kun saa katsoa näille asukkaille käyvän huonosti.

Jatkoin sanojen rustailua. Enää parit riimittelyt ja yhden biisin ihan hyvältä vaikuttavat lyriikat ovat valmiit. Selvää kehitystä kyllä havaittavissa tuossa sanojen laadussa. Tosin kauhean vauhdikkaasti niitä ei synny. Inspiraatiota ei oikein meinaa yleensä löytyä. Se on sitä taitelijan elämää.

Tulin muuten nauhoittaneeksi tuossa joskus viikko takaperin Metallican Leper Messiahin rytmikitarat ja bassot konerumpujen kera. Tuli mieli nauhoitella ja päätin kokeilla tuollaisen klassikon soittamista, kun en ole mitään covereita aiemmin taltioinutkaan. Ihan hyvältähän tuo aikaansaannos kuulostaa. Nyt sitten pitäisi vaan saada soitettua vielä se soolo ja parit lead-pätkät. Voipi olla, että usko loppuu soolon kohdalla ja biisin nauhoitus jää viimeistelemättä.

Sitten vähän avautumista.

NHL-kausi alkoi tuossa perjantain vastaisena yönä. Tällä kertaa kauden alku ei ole kuitenkaan ollut niin mukava asia kuin aiemmin. Viime kaudella elämänlaatuani parantanut ESPN Player lopetti sittemmin toimintansa NHL-otteluiden osalta, kun heidän oikeutensa näiden lähettämiseen loppuivat. Kesällä vallitsi epätietoisuus siitä, että mikä mahtanee tulla korvaamaan tuon menetyksen. Lopulta NHL kertoi, että heidän NHL Gamecenter Live tulee saataville myös eurooppalaisille. Uutinen otettiin vastaan suurella ilolla, sillä kyseessä on vielä ESPN Playeriakin tasokkaampi palvelu, joka oli siis toiminut tähän asti vain pohjoisamerikkalaisille. Hintaa ilmoitettiin olevan 159 dollaria, sisältäen runkosarjan ja playoffit. Näin ollen hinta on siis kuta kuinkin täysin sama, mitä maksoin viime kaudella ESPN Playerin runkosarja ja playoff -paketeista.

Minulla ei ole vieläkään sellaista maksukorttia, jolla onnistuisi ulkomaisten nettisivujen kautta maksaminen (eli siis niiden kortissa olevien numeroiden käyttö). Pistin sellaisen kortin kyllä tilaukseen vihdoinkin tuossa viime viikolla, mutta siinä nyt sitten kestää jonkun aikaa, ennen kuin sen käyttööni saan. Enpä siis voinut tuota NHL Gamecenter Liveä pistää tilaukseen, kunnes lähdin torstaina Laihialle, ajatuksenani käyttää isän korttia maksun suorittamiseen (tarkennuksena: ajattelin siis kyllä siirtää rahat isän tilille tämän johdosta, enkä kavaltaa hänen rahojaan). Noh, sittenpä Laihialle saavuttuani sain lueskella jänniä uutisia: Gamecenter Live ei tulekaan eurooppalaisten saataville ja sen jo hankkimaan ennättäneet saavat rahansa takaisin.

Varsin mukavan käänteen syyksi paljastui se, että Pohjoismaissa toimiva Viasat oli hankkinut oikeudet NHL:n lähetyksiin. Asian eräs upea puoli on, että Viasatillahan ei ole edes olemassa mitään helvetin palvelua, jonka kautta se voisi noita pelejä näyttää. Tai noh, on sillä joku nettipalvelu, joka on täysi vitsi verrattuna Gamecenteriin. Jokaisen haluamansa pelin katsominen parhaalla laadulla huokeaan hintaan vaihtui siis siihen, että tällä hetkellä pelejä ei voi katsoa netistä mitenkään laillisia reittejä pitkin. Ja tämä kiva muutos päivää ennen kauden alkua. Mahtavia neroja siellä NHL:n ja Viasatin toimistolla kyllä.

Tällä hetkellä, kolme päivää tuon oikeus-kaupan ja kaksi päivää kauden alun jälkeen, tilanne on edelleen käsittämättömän epäselvä. Mitään järkevää tietoa asiasta ei tihku NHL:ltä, saati nyt sitten Viasatilta. Ja sitten nämä suomalaiset tyypit, jotka olivat ehtineet maksamaan Gamecenter Livensä jo ennen torstaita, pystyvät tällä hetkellä katsomaan pelejä ihan kuten pitääkin. Ensin NHL tosiaan ilmoitti palauttavansa heidän rahat, mutta näin ei olekaan käynyt, vaan palvelu toimii heille ihan kuten pitääkin. Me, jotka emme olleet ehtineet maksaa ennen torstaita, emme pysty sitä nyt enää tekemään, koska tuo on estetty eurooppalaisilta (tai ainakin pohjoismaalaisilta, en ole varma muusta euroopasta).

Mahtavaa. Kivaa. Nyt sitten vain odotellaan, että asiasta tulisi edes jotain infoa jostain. Ja samalla kausi ja ottelut rullaavat eteenpäin kokoajan. Ensi yönä olisi Capitalsin ensimmäinen ottelu. Enpä taida sitten katsoa sitä... Kiitos Viasatin idioottien, jotka päättivät näillä näkymin pilata minun ja lukuisten muiden eurooppalaisten fanien NHL-kauden ja NHL:n idioottien, jotka päättivät antaa Viasatin tehdä noin.

Jatkon suhteen tässä on nyt kaksi toivetta. Joko se Gamecenter Live tulee jälleen saataville eurooppalaisille tai sitten ESPN Player tekee paluun. Mieluummin se ensimmäinen vaihtoehto, koska siellä olisi kaikki heti valmiina. Jos Viasat yrittää ruveta näyttämään itse noita pelejä, niin se on sitten varmasti käytännössä sama kuin ei mitään. Jos kyseessä ei ole vähintään ESPN Playerin tasoinen ja hintainen palvelu, niin enpä ole rahojani tuolla firmalle antamassa. Todennäköisesti tarjoavat streamia pariin ennalta määräämäänsä peliin viikossa, näiden laatu on pikselimössöä (jos edes toimivat) ja hinta on jotain luokkaa 10-20 euroa per peli.

Jos sait tästä vuodatuksesta sellaisen kuvan, että minua jotenkin vituttaisi tämä asia, niin olet oikeassa.

Niin joo. Minullahan on tämä blogikin täällä. Kaikkien pettymykseksi en ole kuollut tai muuten vammautunut kirjoituskyvyttömäksi. Ei ole vain innostanut kirjoittaa ja sitten on tosiaan unohtunut lopulta koko blogi.

Mitähän tässä sitten kirjoittelisi... Noh, ensinnäkin opinnäytetyö on jopa edistynyt ja itse tuo työ on oikeastaan jo valmis, mutta dokumentaatiossa sitä hommaa vielä riittää vaikka kuinka paljon. Tällä hetkellä meinaa olla taas suuria vaikeuksia saada itsensä jatkamaan tuon parissa touhuamista. On niin paljon kivempaa esimerkiksi pelata Settlers kakkosta, kuten tässä muutaman päivän ajan päädyin tekemään.

Pelattua on tullut muutenkin aika runsaasti. Minulla on ollut jopa kahdet lanitkin syyskuun aikana. Tosin kyseessä on ollut keväiseen tapaan minilanit, eli ensimmäisellä kerralla Matias tuli luokseni v-lopuksi koneen kanssa ja toisella kerralla menin puolestaan Antin luokse v-lopuksi koneeni kanssa. Ei mitään valtaisia osaanottajamääriä siis. Tuossa on kyllä se hyvä homma, että saa nukkua silloin kun haluaa. Lukio-aikaan nimittäin isolla porukalla lanittaessamme hajoilin aika kovasti siihen, että muiden on aivan pakko pelata jonnekkin aamuseitsemään asti. Haluan mennä nukkumaan aiemmin ja sitten taasen herätä (pelaamaan) aiemmin. Ajaa täysin saman asian, paitsi että saa olla valoisaan aikaan hereillä ja päivärytmi ei mene ihan perseelleen. Kun lanittaa kahdestaan, niin ei se toinen voi oikein yksin jäädä pelaamaan, jos itse suuntaa nukkumaan.

Yritän saada itseni pelaamaan paljon tulevaisuudessakin. Jokainen v-loppu jonka aikana keskityn pelaamiseen, eikä juomiseen, on voitto. Lompakko ja keho kiittää. Toki ei se keho siitä koneen edessä istumisesta kauheasti vahvistu, mutta eipä keräänny kaloreita ja jälkioireita kuten ryyppäämisestä. Ja salillekkin on helppo mennä maanantaina kuivan v-lopun jälkeen.

Salilla käymiseen olenkin saanut taas säännöllisen tahdin ja kaippa siinä alkaa pikkuhiljaa jälleen kehitystä tulla. Olkapää on kipuillut välillä, mutta toistaiseksi aika vähän. Yritän lämmitellä ja venytellä kunnolla. Näin tein kyllä aiemminkin, mutta nyt olen vielä tuota lämmittelyä yrittänyt petrata varsinkin tuon vammakohdan kanssa. Painot ovat edelleen esimerkiksi penkissä hyvin alhaiset verrattuna taannoiseen huippukuntoon, joskin teenhän minä sitä liikettä kapeammalla otteellakin. Hiljalleen sitä kehitystä kuitenkin (ainakin toivottavasti) tulee... Niitä jumalattomia kipuja odotellessa.

Tulipahan mieleen, että kuinkahan monta kertaa olen tästäkin asiasta täällä jauhanut. Hyvä, että on ollut taukoa, niin on jäänyt monta jauhamiskertaa väliin.

Ennen viime v-loppua minulla oli kolmen viikon kännitön putki. Taisipa olla tämän vuoden paras saavutus. Tai oliko niitä aiemmin edes kahta viikkoa? Kai nyt sentään. Viime v-loppuna olikin sitten erään kaveripariskunnan tuparit, joissa viina virtasi vuolaasti. Tuli juotua niiden kolmen viikon edestä. Ja vähän takaa. Ja tämä ei ollut edes täysin minun syytäni, vaan jouduin painostuksen uhriksi! Pippaloissa oli nimittäin "kolmen kupin sääntö", joka tarkoitti sitä, että kaikkien on juotava vähintään kolme kupillista boolia ennen omien juomien pariin siirtymistä. Ja boolin prosenteissa ei oltu turhia säästelty. Lopulta talo oli täynnä toinen toistaan kännisempiä ihmisiä ja viereiset asukkaat mahtoivat ilolla ihmetellä uusien naapureidensa tuottamaa äänisaastetta.

Viimeinen muistikuvani illasta on se, kun kävelin paikallisessa puistikossa Simon kanssa kohti baaria. Seuraavaksi havahduin puoli viiden aikoihin sängystäni puhelimen soimiseen. Normaalistikin unet keskeyttäneeseen puheluun vastaaminen tuottaa hieman outoa kommunikaatiota, josta ei jälkeenpäin meinaa muistaa mitään. Siihen kun lisää sitten sen, että herää koomasta 5,3 promillen humalassa ja ei tiedä yhtään missä on ja mitä tapahtuu, niin on mahtanut olla hyvin mielenkiintoinen keskustelu. Aamulla katsastin puhelimeen tulleesta viestistä, että Sami olisi ilmeisesti halunnut kämppääni nukkumaan, mutta oli sitten lähtenytkin lopulta taksilla Laihialle. Ehkä parempi näin. Tuskin olisin ovea tuossa kuosissa osannut avata, saati sitten sinne ovelle asti selvinnyt.

Olin muuten puheluun herätessäni vaatteet yllä peiton päällä nukkumassa. Ja vielä väärinpäin siten, että jalkani olivat tyynyillä. Nahkatakki löytyi myöhemmin keskeltä olohuoneen lattiaa. Ilmeisesti olin suhteellisen ripeästi liikahtanut ovelta sänkyyn ja unta ei ollut tarvinnut kauheasti odotella. Simon hataroiden muistikuvien mukaan olin onneksi sentään viihtynyt baarissa erittäin vähän aikaa, kunnes olin päättänyt poistua.

Syytän tästä vain ja ainoastaan boolia. Ehkä hitusen myös sitä, että yritin juoda kaikki paikalle tuomani lonkerot pois. Niiden määrässä ei ehkä oltu osattu ennakoida boolin tuottamaa lisäpotkua.

Tänä v-loppuna en aio päihtyä. Kunpa saisi sitä opparia työstettyä eteenpäin. Tänään onnistuin työstämään yhteen biisiin sanoja, joka on sinällään kyllä hyvä saavutus, mutta ehkä vähän toissijainen tärkeydeltään... Niin ja onnistuinhan minä kirjoittamaan tämän merkinnänkin.

Jospa täältä tähän tällä kertaa.

Lauantaina siivoilin alkupäivän ajan kämppääni ja suuntasin iltapäivällä bänditreeneihin. Treenit olivat soitannollisesti ehkäpä huonoimmat ikinä. Viihtyvyys oli kuitenkin korkealla tasolla. Edellisistä treeneistä oli vierähtänyt jo jonkun verran aikaa. Olimme sopineet soittavamme In Flamesin As The Future Repeats Todayn (aiemmin ajattelimme soittavamme Pinball Mapin ja Artifacts Of The Black Rainin, mutta ensimmäinen osoittautui turhan haastavaksi soittaa ja jälkimmäinen tylsäksi, joten jätimme ne väliin), mutta Simo ei ollut ehtinyt tuota treenata. Joni puolestaan oli opetellut tuon, mutta ei ollut katsellut vanhoja biisejä, josta johtuen häneltä oli päässyt unohtumaan niistä aika paljon eri kohtia. Minä olin opetellut sekä uuden, että palautellut mieleeni vanhat. Olen selvästi soittoporukkamme tunnollisin jäsen.

Soittelimme siis ennestään tuttuja kappaleita huonolla menestyksellä. Joni tuntui unohtaneen noin joka toisen riffin ja hänen pysähtelevä tai väärästä kohtaa menevä soittonsa sai minut ja Simon repeilemään niin, että meidänkin soittomme lähti menemään päin helvettiä. Viimeinen kappale loppui sopivasti siihen, kun Joni onnistui jotenkin saamaan kitaransa äänettömäksi ja rämpytteli hetken aikaa biisin mukana, kunnes huomasi, että eihän hänen soittoaan kuulu yhtään. Sessiomme eivät siis olleet todellakaan kaunista kuultavaa, mutta hauskaa oli.

Treenien jälkeen kävin Simon kanssa Alkossa. Ostin viskiä. Sovimme ryypiskelevämme. Yllättävää. Join parit lonkerot ja viskipaukun kämpälläni, jonka jälkeen suunnistin Simon luokse. Sinne kertyi lopulta aika monta ihmistä. Puhuimme kakkendaalia ja Nintendo-emulaattori oli taas kovassa käytössä. Minä tosin pelailin sillä tällä kertaa vain erän Balloon Fightia. Lähdimme baareilemaan parin autollisen voimin. Valloitin tanssilattian. Olin perus känni-Janne.

Eilen netti päätti jälleen olla toimimatta ihan koko päivän ajan. Mahtavaa, että tuota ongelmaa esiintyy nyt kerran - pari viikossa -tahdilla. Sitten kun tuo sattuu v-lopun aikana, kuten on pari kertaa päässyt käymään, niin eipä sitä ole kukaan korjaamassa ennen maanantaina. Tänä aamuna soittelin asiasta ennen töihin lähtöä ja töistä saavuttuani oli yhteys kunnossa... Nyt sitten vain odottelemaan seuraavaa toimimattomuuskohtausta.